   | MusiikkiAloitin
musiikin opiskelun 5-vuotiaana pianotuntien muodossa. Kymmenvuotiaana
vuonna 1974 liityin puhallinorkesteriin, jossa soitin altto-torvea.
Soitin vaihtui aikanaan käyrätorveen, jonka hallitsemista opiskelin
Turun konservatoriossa aina vuoteen 1988 saakka. Kitaransoiton
opettelin oma-aloitteisesti 1980-luvulla ja laulun otin vakavasti
varsinaisesti vasta vuonna 2010. Laulutunteja olen ottanut vuodesta
2012 alkaen. En
ole pitänyt tarkkaa lukua tehdyistä äänityksistä saati esiintymisistä,
joita lienee jo yli 700.KuorotoimintaTutustuin
kuorotoimintaan hakeutumalla sekakuoro Kulkusten koelauluihin elokuussa
2010. Päästivät minut heti samaisena talvena laulamaan "Suomen paras
kuoro"-kilpailuun TV2:n suoriin lähetyksiin. Vuonna 2011 perustettu
lauluyhtye Vivere halusi minut riveihinsä vuoden 2012 alussa.
Vähitellen rohkaistuin osallistumaan muihinkin Turun kuoromaailman
produktioihin. Tällä hetkellä laulan aktiivisesti kokoonpanoissa:
Lauluyhtye Vivere
(2012-), Turun tuomiokirkon Oratoriokuoro (2014-).
Toistaiseksi musiikillisen urani kohokohta
oli osallistuminen Krakovan kansainväliseen adventin- ja joulunajan
kuorolaulukilpailuun vuoden 2013 joulukuussa. Vivere osallistui
kilpailun kamarikuorosarjaan ja tilasi minulta sekä kilpailu- että
gaalakonserttiohjelmiston. Vivere otti kilpailussa omaksi
yllätyksekseen 1. sijan.Säveltäminen, sovittaminen ja sanoittaminenVarhaisimmat
sävellysharjoitelmani tein jo 1970-luvulla. Musiikin teorian 1.
peruskurssin suoritin Turun konservatoriossa keväällä 1988, mutta
säveltämisen tai sovittamisen osalta olen itse-oppinut.
sivu päivitetty 2.5.2024 |